Nuorten työnäytökset

3 kk kestävässä Esittävä taide-projektissa nuoret pääsivät tutustumaan teatterin tekemiseen kokonaisvaltaisesti, kuten ääni-ja valotekniikkaan, lavastukseen, puvustukseen, maskeeraukseen, näyttelijäntyöhön sekä esittävän taiteen eri muotoihin. Nuorten toiveesta ryhmä alkoi valmistamaan omaa esitystä. Käsikirjoitus, lavastus, valot ja äänet sekä tietenkin roolisuoritukset ovat kaikki ryhmäläisten itsensä tekemiä! Ryhmä koostuu 20-28v. nuorista aikuisista, jotka rohkeasti ja ennakkoluulottomasti lähtivät rakentamaan teatteriesitystä ilman aikaisempaa kokemusta. Näytelmään haettiin inspiraatiota vanhojen klassikkosatujen pohjalta, ideoita ammennettiin myös Seinäjokea koskettaneen otsikon: Seinäjoki- Suomen huumepääkaupunki pohjalta. Näytelmä on K17.
Tolkutonta Sekoilua, sitähän elämä välillä on, tule katsomaan meneekö ihan kaikki pieleen!
Kurkkaa täältä Tolkun somistustaide portfolio. Portfoliossa kuvaesittelyä somisteista joita nuoret ovat toteuttaneet.

Syyskaudella 2022 Kokeileva kuvataide ja Mediataide toteuttivat työnäytöksenä yhteisennäyttelyn Kulttuurikeskus Kalevan Navetalle. Lisää tapahtumasta ja kuvia tapahtuman Fb-sivulla!

Kokeileva Kuvataide- sekä Mediaprojekti toteuttivat yhteisen työnäytöksen Kokeileva Kuvataide X Mediaprojekti Nuorisokeskuksella 14.12.21. Nuorten työt ovat nähtävillä täällä!
Taideteoksia projektin työnäytös VOIMAANNUTTAVA toteutettiin Ideapark Seinäjoen tiloihin 7.7.- 21.7. Projektiryhmä myös ideoi ja toteutti Räsymatto - projektin Seinäjoen Keskustorin tuntumaan kesäkuussa-21.

Luova Tolkku projekti toteutti FANTASIA. - työnäytöksen Seinäjoen pääkirjasto Apilassa 7.-20.4.2021

Tolkku Animoi projekti valmisti työnäytökseen yhteisen animaatiovideon 25.2.2021
Tolkku Animoi-projektissa on tutustuttu tekemisen kautta animointiin sen kaikissa päämuodoissa: 2D, 3D, Stop Motion ja liikegrafiikka. Projektia ohjasi Jusa Kaivo-oja. Projektin henkilökohtaisten harjoitteiden myötä sekä yhdessä ideoimalla on työnäytökseen saatu kollaasi erilaisia animointitöitä, jotka on yhdistetty Teletappi- ja kanavasurffausteemalla toisiinsa. Tällä on haluttu kuvastaa television ja muun nykymedian vaikutusta ihmiseen, luomillaan ärsykkeillä.
TolkkuMix ja Tolkun Soundi työnäytökset toteutettiin verkkotapahtuma Onx täs Tolkkua?!- väliseminaarin yhteydessä 4.11.2020
TolkkuMixin taidesisällöistä valikoitui työnäytökseen sanataidekokonaisuudesta teoksia. Sanataidetta ohjasi Heli Orava ja apuna videoteosten toteuttamisessa oli vuorovaikutustaidot-kokonaisuuden ohjaaja Eerik Kantokoski. Tolkun Soundi musiikkiteosten valmistui Rytmi-instituutin työryhmä Jenni Packalén ja Toni Niemi opastuksessa.
Tolkku X Provinssi Taide ja Raksa projektit- Toiveiden siepparit ja Elämän kukinto teokset Törnävänsaaressa 25.-28.6.2020
Tolkku X Provinssi projekteja ohjasi Provinssin taiderakennuspäällikkö Sini Savela
Kokeileva Kuvataide ja Valokuva- projektien yhteinen työnäytös:
Mielenmaisemia - nuorten taidenäyttely 5.3.2020
Kokeileva Kuvataide projektia ohjasi Niina Keltamäki
Tolkun Valokuva projektia ohjasi työryhmä Tomi Salminen, Kalle Marjamäki, Mika Rinta-Porkkunen ja Sami Huhtakangas.
